LyricsTraining - opettele kieltä musiikin sanoituksilla



LyricsTraining yhdistää musiikin sanoitukset ja kielen oppimisen varsin mielekkäällä tavalla. Jopa niin, että opettajakin on joinakin iltoina saattanut jäädä tähän peliin koukkuun. 😄 Lyhyesti kuvailtuna LyricsTraining nappaa melko tuoreitakin musiikkivideoita YouTubesta (tämän postauksen esimerkkinä käytän Adelen Hello-nimistä kappaletta), soittaa ne oppilaalle sanoitusten kera karaoketyyliin niin, että osa sanoista puuttuu. Jos oppilas ei kirjoita tai valitse monivalinnasta puuttuvaa sanaa oikein, video pysähtyy.

Erityisen hyviä puolia tässä ovat pelaaminen ilman kirjautumista sekä vaikeustason määritteleminen itse. Uutena ominaisuutena mukaan on tullut myös opettajan mahdollisuus valita puuttuvat sanat itse eli kustomoimalla tehtäviä omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Näin sanoituksista voi esim. poistaa kaikki imperfektit tai prepositiot vähän sen mukaan, mitä ollaan juuri harjoittelemassa. Sovellusta voi käyttää joko tietokoneella tai puhelinsovelluksena, ja kohdekieliä löytyy englannin lisäksi useampiakin. Huom! Ilmaisversiossa rajoituksena on kolme kappaletta puolessa tunnissa. Koko oppituntia ei kannata siis tämän varaan rakentaa.


Oppilas voi treenata sovelluksella ilman opettajan tekemiä tehtäviä. Tällöin kappaleista on poistettu oletuksena sanoja tason mukaan (katso alla oleva kuva). Oppilas valitsee siis ensin tason.




Tämän jälkeen oppilas voi valita, haluaako kirjoittaa puuttuvat sanat (Write Mode) vai valita oikean vaihtoehdon monivalintana (Choice Mode).




Alla näet esimerkin puuttuvasta sanasta Write Mode -tilassa. Jos oppilas ei kirjoita sanaa tarpeeksi nopeasti, kappale pysähtyy. Jos oppilas haluaa kuulla lauseen laulettavan uudestaan, voi painaa vasemmalla olevasta nuolesta lauseen vieressä. Kun sana menee oikein, lause lauletaan uudestaan, jos video on ehtinyt pysähtyä. Jos oppilas on ehtinyt kirjoittaa sanan ajoissa, kappale jatkuu ilman pysähdyksiä. Monivalinnassa tyhjään kohtaan saa valita neljästä eri vaihtoehdosta oikean.




Jos haluat ohjelmasta enemmän irti, voit luoda opettajatilin. Kieliä on alla olevan kuvan mukaisesti paljon (uutena myös suomi).




Kun olet löytänyt kappaleen, joka sovisi hyvin opettamaasi aiheeseen, klikkaa kappaletta, ja tason valitsemisen sijasta valitse New Exercise.




Voit antaa tehtävälle nimen vaikkapa sen mukaan, mitä on tarkoitus harjoitella. Itse valitsin kappaleesta tällä kertaa harjoiteltavaksi prepositiot. Tässä kohtaa valitset myös tason. Ohjelma ehdottaa tason perusteella monta sanaa kannattaa jättää sanoituksista oppilaiden täytettäviksi.




Sitten voit valita, haluatko oppilaan harjoittelevan sanat kirjoittamalla tai monivalinnalla, vai annatko oppilaan itse valita tehtävätyypin (silloin valitse kuvan mukaisesti molemmat vaihtoehdot).




Pois jäävät sanat on helppo valita klikkaamalla, jolloin ne aktivoituvat sinisiksi.




Kun olet tyytyväinen luomaasi tehtävään, voit tallentaa sen Save-painiketta klikkaamalla. Tehtävän löydät tämän jälkeen oman tilisi valikosta My Exercises -kohdasta.




Sieltä voit avata kappaleen, kopioida sen osoitteen suoraan osoiteriviltä ja laittaa oppilaille jakoon tehtäväksi. Tässä voit kokeilla esimerkkinä käyttämääni prepositiotreeniä (kaikkia prepositioita en klikannut pois, mutta antaa jo hyvän kuvan siitä, mitä ohjelmalla voi tehdä).