Pinterest on opettajan aarreaitta



Moni on varmasti vähintään kuullut Pinterestistä ja mahdollisesti hieman sitä kokeillutkin, mutta tässä postauksessa kerron vinkkejä siihen, miten Pinterestistä saa mahdollisimman paljon irti omaa opetusta ajatellen. Monen suomalaisen opettajan upeat ideat ovat alunperin kotoisin täältä, ja jos omissa postauksissani kerron lainanneeni ideaa joltakin amerikkalaiselta opettajalta, olen todennäköisimmin päätynyt lainaamaan sen juuri Pinterestin kautta. Itse käyn Pinterestissä yleensä kerran viikossa keräämässä uusia ideoita, joita sitten silloin tällöin käyn tarkastelemassa tarkemmin paremmalla ajalla.

Käytännössä Pinterest on tapa kerätä talteen hyödyllisiä linkkejä, olivat ne sitten kauniita ajatuksia, kuvia tai tutorial-tyyppisiä postauksia, jotka meitä opettajia varmasti tässä vaiheessa eniten kiinnostavat. Pinterest tekee tämän kuitenkin hyvin nerokkaalla tavalla, sillä sen sijaan, että selaisit linkkien otsikoita googlettamalla, Pinterest keskittyy kuviin. Kuva tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä Pinterestiä selatessa näet äkkiä, mikä esim. kielen opetukseen liittyvä linkki voisi olla sinua varten. Aina ei tarvitse osata edes kieltä, jolla tutorial on tehty, jos kuvat onnistuvat jo selittämään asian.

Tässä postauksessa annan ohjeita oman tilin luomiseen ja ideoiden etsimiseen. Pinterestistä löytyy linkkejä vähän joka lähtöön, joten tärkeintä onkin, että osaa etsiä oikeita asioita.


Käyttöönotto


Kun menet ensimmäistä kertaa Pinterestiin, sovellus pyytää sinua luomaan tilin. Laita tähän siis vain oma sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Iänkin voi toki laittaa, lähinnä sen avulla seulotaan alaikäisiltä sopimattomat kuvat pois.




Tämän jälkeen paina yläpalkin kolmea pistettä, ja valitse Asetukset. Tänne voit tehdä tarkempia asetuksia, liittää kuvan profiiliisi ja hallita Pinterestin tekemiä ilmoituksia. Tänne voit aina palata muokkaamaan asetuksia mieleiseksesi myöhemminkin. Itse olen oikeastaan vain ladannut täällä profiilikuvan itselleni, antanut kuvauksen itsestäni sekä liittänyt sivustoni Pinterest-tiliin, jotta profiiliani tarkastelevat löytävät omalle sivustolleni nopeasti.

 


Sitten pääsetkin itse asiaan, eli taulujen luomiseen. Taulu on ikään kuin kansio, jonne tallennat mielenkiintoisia kuvia ja niiden takana olevia linkkejä. Tauluja pääset luomaan klikkaamalla omaa nimeäsi yläpalkista. Täällä klikkaa vielä plussaa, jolloin pääset luomaan oman taulun.




Anna taululle jokin nimi, esim. Englannin opetus tai Toiminnallisia ideoita, ja päätä, haluatko taulun olevan julkinen (= profiiliasi tarkastelevat näkevät taulun ja sen sisällön) vai salainen.




Tauluja voit myös luoda lisää sitä mukaa, kun ideoita alkaa löytyä ja alat hahmottaa, mitä Pinterest juuri sinulle voisi tarjota. Taulun voit luoda myös siinä vaiheessa, kun löydät hyvän idean, ja haluat laittaa sen talteen omaan, uuteen kansioonsa. 


Ideoiden haku


Kun lähdet hakemaan uusia ideoita, voit kokeilla ensin joitakin suomenkielisiä hakusanoja. Hakusanalla "toiminnallisuus" löytyy jo muutamia ideoita.




Englanniksi löydät kuitenkin huomattavasti paljon enemmän. Jos et ole varma, mitä hakusanoja käyttää, voit aloittaa sanalla "teaching". Pinterest tarjoaa sinulle tarkennuksia hakusanoihin värikkäillä laatikoilla heti hakutoiminnon alla. Katsotaan, mitä käy, kun klikkaat tässä kohtaa alla olevan kuvan mukaisesti English-painiketta,




Hakusana onkin nyt "teaching english", ja hakusi tarkentuu. Jos haluat edelleen tarkentaa hakua, voit klikata uutta laatikkoa. Itse valitsin tässä kohtaa Activies-painikkeen, jolloin pääsen selaamaan tehtäviä englannin tunnille.




Koska halusin vielä tarkentaa hakua ja etsiä nimenomaan jotakin kevyttä tekemistä tunneille, klikkasin vielä sanaa Fun.




Tässä vaiheessa aloin jo löytää enemmän niitä asioita, joita tarvitsin.




Jos joku idea näyttää erityisen hyvältä, voit klikata sitä lähempää tarkastelua varten. Sieltä löydät Tallenna-painikkeen, ja sen vasemmalta puolelta taulun, jonne idea on tallentumassa. Voit myös käydä suoraan vierailemassa sivulla painamalla taulun alla olevaa nuolella varustettua linkkiä. Kaikista kuvista ei pääse eteenpäin, osa on tallennettuna vain kuvina.




Pudotusvalikkoa klikkaamalla voit valita tarkemmin, mihin tauluun haluta idean tallentaa ja painaa sen vierestä Tallenna-painiketta. Jos vierailet sivulla puhelimella, ja otat siitä kuvakaappauksen, menee sivu automaattisesti kansioon Screenshots. Tämä säästää paljon aikaa ja vaivaa. Tässä vaiheessa voit myös luoda uuden taulun, jos mikään jo tehdyistä tauluista ei ole sopiva paikka uudelle idealle. 




Jos idea näyttää erityisen hyvältä, ei kannata jättää sen tarkastelua tälle sivulle, vaan selata sivua alas päin. Sieltä löydät lisää erityisesti tämäntyyppisiä ideoita otsikon Enemmän tällaista alta.




Jos erityisesti esim. taktiilinen opetus kiinnostaa, etkä tiedä sen englanninkielistä termiä, kannattaa ensin googlettaa sanalle käännös ja sitten laittaa se hakusanaksi Pinterestiin:




Opetukseen toimivat sovellukset löytyvät usein hakusanalla "teaching apps". Lisäsin esimerkissä myös sanan "free" hakuun, sillä nimenomaan ilmaisia sovelluksia opetuksessa usein meillä käytetään.




Vinkki: usein myös etenkin alakoulun matematiikkaan sopivat ideat toimivat hieman muokattuina myös kielten opetuksessa! 

Jos yksittäisten kuvien sijaan haluat etsiä muiden ihmisten jo valmiiksi kokoamia tauuja jostakin aiheesta, klikkaa alla olevan kuvan mukaisesti pudotusvalikosta Taulut-kohtaa. Seuraamalla jonkun toisen käyttäjän taulua, pääset hyötymään tämän toisen käyttäjän tekemästä työstä aina, kun hän lisää itselleen uuden idean. Näin monen ihmisen ei tarvitse tehdä samaa työtä erikseen. Omat alati päivittyvät tauluni löytyvät täältä.




Kun olet lisännyt jo useampia linkkejä eli kuvia johonkin tauluusi, Pinterest alkaa ehdottaa sinulle muita ideoita, jotka tallennuksiesi perusteella saattaisivat kiinnostaa sinua. Näin aina kun menet Pinterestiin, etusivulle tulee suoraan mahdollisesti sinua kiinnostavia ideoita. Kaikkea ei toki tarvitse eikä pidäkään käydä läpi, ettei tule ähky. Usein saatankin vain selailla kuvia ja antaa mielikuvituksen lentää. Varoitus, tähän saattaa helposti jäädä koukkuun! 😄