Post It -tekstipankin kätevyydestä



Olen käyttänyt Post It -lappuja omista kouluajoista asti varsin ahkerasti monin tavoin ja laajentanut käyttökohteita opettajana vuosi vuodelta. Vaikka monen asian teen mielummin diginä jo pelkästään ekologisista syistä, Post It -lapuissa on tiettyä taikaa oppilaiden keskuudessa edelleen. Ainakin omissa ryhmissä kehotus hakea opettajan pöydältä ilmainen Post It -lappu kirjanmerkiksi uuden kappaleen sanastoon saa laumat liikkeelle kerta toisensa jälkeen. Varsinkin, jos värivaihtoehtoja on enemmän kuin yksi. 

Tässä lyhyessä postauksessa haluan lähinnä näyttää Post It -tekstipankin kokoamisen hyödyt. Lisäksi, jos haluat alkuvauhtia oman materiaalipankin kartuttamiseen, voit klikkailla itsesi sivuston Facebook-ryhmään, jossa jaan valmiita docx-tiedostoja Post It -lapuille tulostamista varten (mm. tässä postauksessa esiintyvät tekstit). Ohjeet tulostukseen löytyvät, kun tiedostoja selatessa klikkaat kolmea pistettä tiedoston vieressä ja valitset Näytä alkuperäinen julkaisu.


Jos Post It -lapuille tulostaminen on vielä vieras ajatus, voit käydä lukemassa perusohjeet siihen täältä. Post It -lappu toimii toki hyvin ilman tulostettua pohjaakin, mutta itselläni tulostettu teksti tai jäsennelty pohja myöhempää käsinkirjoittamista varten ainakin selventää asioita. Ja ovatpa oppilaat usein kiitelleet myös Post It -lappujen käyttöä tunneilla - mm. verbin paikka ruotsin päälauseessa muistui mieleen siitä, kun se oli se ainoa lappu, jota ei siirrelty lauseessa koko tunnin aikana ja näytti kakkossijallaan siistiltä muihin jo hieman repsottaviin lappuihin verrattuna 😄.

Käytännössä tulostetulla pohjalla tarkoitan jotakin tällaista:




Tulostan siis pohjia omia muistiinpanojani varten esim. alla olevan kuvan mukaisesti. Näin ei tarvitse myöhemmin ihmetellä, mitä päivämäärä ja nimikirjaimet jossakin muistilapussa mahtoivatkaan tarkoittaa. Olen lisäksi varsin visuaalinen oppija, joten tällainen pohja auttaa minua hahmottamaan asioita etenkin kiireessä ihan eri lailla, kuin epämääräinen syherrys muistilapun kulmassa. Pikku juttu, mutta yllättävän toimiva.




Oppilaille saatan tulostaa tällaisen lapun Exit Ticket -tyyliin, ja pyytää heitä värittämään parhaiten omaan tuntemukseen sopivan auringon:




Tällainen pohja auttaa toivon mukaan oppilasta vastaamaan ja ymmärtämään, millä tasolla hän uuden asian kanssa on menossa. Voittaa siis tyhjän Post It -lapun. 

Mahdollisuuksia on niin paljon kuin jaksaa keksiä. Näihin voi kerätä palautetta, käyttää vihjeinä pakopelissä, kirjoittaa lauseen sanoja eri värisille lapuille kielioppia tai muuta opeteltavaa sääntöä varten, tulostaa numerot 1-24 adventtikalenteriin, tehdä istumajärjestyksen luokalleen, antaa vertaispalautetta, tehdä minisanakokeita tai muita läksynkuulusteluja, kerätä mielipiteitä otsikon alle seinälle yms.

Pääpointtina tässä kaikessa on se, että tietokoneella tehtynä lapulle saa paljon enemmän mahtumaan, ja teksti on varsin siistiä ja luettavaa. Oppilaat saattavat usein ihastella, miten "ammattimaiselta" värikkäät laput näyttävät, ja jo siksi kiinnittävät enemmän huomiota niihin esim. kielioppia läpikäydessä. Ja taas, pikku juttu, mutta voi tehdä ison eron esim. vahvasti visuaalisesti oppiville. Valmis liimapinta on ollut myös usein lisäbonus, kun lappuja on kiinnitelty luokan seinille tms.

Voisin tehdä muistiinpanot ja kyselyt digitaalisesti - ja usein teenkin - mutta kuten jo aiemmin totesin, muistilapuissa on oma hohtonsa. Ehkä liittyen siihen, että oppilas saa pyöritellä lappua käsissään tai että hän saa valita lempiväriään olevan lapun, mutta joku taika niissä on. Ja jos pohjan tallentaa tietokoneelle, saa milloin tahansa tarvittaessa tulostettua liudan uusia Post It -lappuja.

Lisäksi, olen todennut että nämä vievät vähemmän tilaa kuin A5:ksi leikatut tulosteet ja pysyvät näppärästi kasassa liimapinnan ansiosta. Lisäplussaa tuo se, että näiden kanssa on vaan mukavampi tehdä töitä kuin niiden ainaisten mustavalkoisten monisteiden kanssa. Siis väriä elämään!