Ensinnä valtavat kiitokset tuesta, palautteesta, kysymyksistä, koulutuksiin osallistumisesta sekä kaikesta siitä, mikä on pitänyt inspiraatiota yllä viimeisten vuosien ajan. Blogi on kerryttänyt puoli miljoonaa vierailua sivuillaan, ja hieman konkreettisempana kiitoksena julkaisen uuden materiaalipaketin vapaasti hyödynnettäväksi. Ja pahoittelut, materiaalia löytyy tällä hetkellä pelkästään englannin opetukseen, mutta jostain pitää aloittaa. Nyt esiteltävänä oleva materiaali syntyi vahvasta eriyttämisen tarpeesta sekä ylös että alas, ja toivon, että siitä on hyötyä myös muille opettajille. Grammar Stuff on kattava tehtäväpankki, jonka 60 sivua sisältävät kaikki keskeiset yläkoulun englannin kieliopin rakenteet. Jokaista rakennetta varten löydät kolme eri monistetta. Ykkösmoniste on vahvasti alaspäin eriytetty paketti aiheesta, kakkosmoniste on jo hieman haasteellisempi. Kolmosmoniste on puolestaan vahvasti ylöspäin eriytetty ja sisältää opeteltavan rakenteen lisäksi sanontoja ja sanas...
Aivan ensimmäisenä, tämä idea ei missään nimessä ole omaa tuotantoani vaan napattu alunperin toiselta opettajalta, joka lienee saanut sen Scattegories-tyyppisestä pelistä. Jos Scattegories ei ole tuttu, on ideana keksiä sanoja eri kategorioihin aina yhdellä ja samalla kirjaimella. Idea on kuitenkin ehdottomasti jakamisen arvoinen, sillä mitään muuta peliä ei oppitunneillani toivota yhtä innokkaasti, ja kaiken lisäksi siihen voi piilottaa monenlaisia sanastoja. Lisäplussana alkuvalmistelujen helppous ja nopeus! Perusideana on keksiä viisi kategoriaa, joista löytyy paljon eri kirjaimilla alkavaa sanastoa. Meillä tyypillisimmät kategoriat ovat peliin tutustuttaessa valtio, kaupunki, tuotemerkki, sarja/elokuva sekä yhtye/artisti. Näistä valtio ja kaupunki voidaan ottaa esim. englanniksi. Oppilaat jaetaan 4-5 hengen ryhmiin, ja yksi toimii kirjurina. Seuraavana valitaan luokasta yksi stoppari. Idea on, että opettaja miettii mielessään aakkosia eteenpäin, ja stoppariksi valittu oppilas huuta...
Kevään viimeisille tunneille voi olla tunnetusti haastava keksiä motivoivaa tekemistä. Moni lähtee toukokuussa kertaamaan lukuvuonna opittua eri tavoin, ja toiminnallisuus voi tuoda motivaatiopulaan helpotuksen tässä kohtaa. Plussaa on aina tietysti se, ettei idea vaadi tässä kohtaa vuotta opettajalta enää suuria ponnistuksia (tällainen harjoitus on täten myös toimiva vinkki tuntisuunnitelmaksi sijaista ajatellen). Tästä postauksesta saat nämä asiat huomioonottavan, kokeilemisen arvoisen toiminnallisen vinkin sekä materiaalit sen toteutukseen. Ideana on yksinkertaisesti 30 ruudun lautapeli, johon oppilaat itse pareittain tai pienissä ryhmissä keksivät kysymykset. Kysymykset voivat olla sanakäännöksiä tai esim. tehtyjä, tarkastettuja kielioppitehtäviä oppilaan omasta vihkosta. Pari tai ryhmä laatii kysymykset sekä vastaukset omille pohjilleen ja antaa ne sitten pelattavaksi toiselle parille/ryhmälle. Kaikki siis osallistuvat yhden pelin tekemiseen, mikä treenaa kerrattavaa aihetta kerta...