Ostin hetki sitten Amazonista Crayolan Take Note! -kyniä, joissa ideana on kaksiosainen tussi. Toisella puolella voit yliviivata, toisella pyyhkiä yliviivauksen. Escape classroom -tyyppisiin tehtäviin tussi on kuitenkin mainio apuväline, sillä tämän prosessin voi kääntää myös toisinpäin. Valkoisella, pyyhkivällä tussilla voit kirjoittaa tai piirtää ensin paperille, ja kun myöhemmin lähdet värittämään paperia, tussin väri ei tartu tähän ensimmäiseen tuotokseen. Näin saadaan aikaan efekti, jossa ensin kirjoitettu tai piirretty asia tulee näkyviin sitä mukaa, kun paperia värittää. Tussi sopii hienosti uusien sanojen opetteluun, kun sana tulee esille kirjain kirjaimelta, mutta erityisesti arvoituksiin, joita escape classroom -tehtävissä käytetään. Tässä muutamia käytännön esimerkkejä, joihin ajattelin tusseja ensi lukuvuonna käyttää: 1. Escape classroom -vihje. Yksi tarvittavista sanoista selviää niin, että pöydällä on tyhjältä näyttävä paperi ja tämä kyseinen tussi, ja ...
Tämän pelin alkuperäistä nimeä en edes tiedä (viisaammat kertokoot), mutta on tullut jo perinteeksi kevään viimeisille kielten tunneille. Idean olen kuullut toiselta kollegalta ja muunnellut sitä aina hieman tilanteen mukaan. Peli toimii hieman muunneltuna myös muissa aineissa, mutta käyn tässä postauksessa läpi esimerkin kielten oppitunnilta. Peli aloitetaan jakamalla oppilaat pienempiin ryhmiin ja sopimalla etukäteen kuusi kategoriaa, joihin oppilaat koittavat keksiä ryhmässä sanoja kohdekielellä. Tämän jälkeen opettaja antaa oppilaille yhden kirjaimen kerrallaan, ja ensimmäinen ryhmä, joka keksii annetulla kirjaimella alkavan sanan kuhunkin kategoriaan, voittaa kierroksen. Pelille voi kehitellä oman, hieman vetävämmän nimen, itse en ole vielä sellaista tosin onnistunut kehittämään. 😄 Kategoriat voidaan miettiä joka pelille uudestaan, tai opettaja voi etenkin ensimmäisillä kerroilla päättää kategoriat itse. Esimerkiksi eläin, maa, kaupunki, näyttelijä, elokuva, tv-sarja, ...
QR-koodirata löytyy nyt myös peruskoulun englannin kertaamiseen, ja voit käydä tutustumassa siihen tästä linkistä . Radassa on mukana 18 tehtäväsivua, jotka on tehty sillä ajatuksella, että peruskoulunsa päättävä oppilas voi tehdä kaikki sivut ja nuoremmille oppilaille voi radasta ottaa valikoituja rasteja tehtäväksi. Rata toimii Peda.netissä, joten tarvitset oman toimivan tunnuksen Peda.nettiin, jotta voit ylläpitää rataa. Voit kopioida koko radan omalle Peda.net-sivullesi halutessasi, tällöin ota yhteyttä minuun, jotta voin lisätä sinut radan ylläpitäjäksi. Jos käytät tämän postauksen linkkiä suoraan, oppilaiden vastaukset tulevat minulle ja muille ylläpitäjille luettavaksi. Jos oppilailla on tunnukset Peda.nettiin, voivat he kirjautua sisään ja tallentaa tehtävät helposti oman tunnuksensa alla. Jos taas haluat, että kuka tahansa voi palauttaa tehtävät, kannattaa tehtäväsivun alkuun pyytää oppilaan nimeä. Huom! Jos oppilaasi palauttavat tehtävän ilman kirjautumista, he ei...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)