Lyhyt avaus väliarviointikeskusteluista


Kuva: G. Crescoli/Unsplash


Tämä postaus ei liity toimintaan ja digiin, vaan toimii lyhyenä pohdintana eniten minua tänä vuonna auttaneesta muutoksesta omassa opetuksessani. Kutsun näitä keskusteluja virallisesti väliarvioinneiksi, mutta käytännössä kyseessä on jokaisen oppilaan jututtaminen ensimmäisen isomman kokeen jälkeen. Listaan alla muutaman plussan, jonka olen keskusteluista saanut irti. En ole varmasti ainoa, joka näitä tekee, mutta keskustelut ovat auttaneet suunnattomasti opettamisen suunnittelussa ja arvioinnissa sekä ennen kaikkea oppilaantuntemuksessa.

Olen tottunut pitämään tähän asti arviointikeskusteluja erityisesti 9. luokan oppilaiden kanssa ennen jouluarviointeja, kun kaikki kokeet ovat ohi. Tämä tapa oli niin juurtunut omaan opetukseen, että vasta nyt olen huomannut, miten vähän siitä saa irti. Ja miten kuormittavia ne ovat opettajalle siihen suhteutettuna. Päätin pitää tänä vuonna ensimmäistä kertaa väliarviointikeskustelut syysloman jälkeen. Keskustelut ovat vielä menossa osittain, mutta suurin osa on jo takana. Olen ottanut tavoitteeksi keskustella 3-4 oppilaan kanssa jokaisen tunnin päätteeksi. Aikaa tähän on mennyt n. 10 min, ja joillakin oppitunneilla keskusteluja ei ole pidetty ollenkaan. Mukaan olen ottanut kaikki opettamani yläkoululaiset. Ja miten tyytyväinen olen ollut tähän päätökseen! Alla lyhyesti ne suurimmat ja selkeimmät edut oppilaalle ja opettajalle omalla kohdallani:

1. Olen oppinut tuntemaan uudet opettamani ryhmät paljon entistä nopeammin. Oppilaiden nimet alkoivat painua mieleen heti paremmin, kun aloitin keskustelut.

2. Olen saanut selville oppilaan taustoja oppiaineen suhteen ihan eri lailla kuin ennen. Olen kysynyt etenkin uusissa ryhmissä, millaisia kokemuksia heillä oppiaineesta on, ja miltä luokkaan saapuminen tällä hetkellä tuntuu. Tämä on todella avannut silmiä monen oppilaan kohdalla. Joillakin oppilailla on ollut todella isoja lukkoja oppiaineen suhteen, ja nyt uudessa ryhmässä/uuden opettajan kanssa/iän myötä lukot ovat alkaneet aueta pikkuhiljaa. Tällaisen oppilaan kohdalla näenkin nyt ne jotkin muutamat kielioppivirheet ja muut lipsahdukset aivan eri valossa kuin ennen.

3. Olen hoksannut itse, miten opetustani voisi säätää ryhmän perusteella. Jos moni oppilas samasta ryhmästä on sanonut kamppailevansa erityisesti oikeinkirjoituksen tai puheen suhteen, olen osannut ottaa näitä tehtäviä mukaan enemmän. Jos ryhmän oppilaista iso osaa sanoo käyttävänsä englantia vapaa-ajalla pelaamiseen ja Netflixiin, olen osannut antaa neuvoja, miten ottaa näistä vapaa-ajan harrastuksista eniten irti englannin opiskelun suhteen.

4.  Ja se tärkein asia, oppilas on saanut suoraa palautetta opettajalta vielä siinä vaiheessa, kun arvosanaan voi vaikuttaa. Tuskin kukaan oppilaista, joita olen kehunut erityisen vahvaksi oppiaineessa, on lähtenyt murjottaen pois keskustelusta. Pienikin hymy oppilaan kasvoilla voi olla iso asia motivaatiota ajatellen. Sitten toisaalta, moni oppilas on hoksannut keskustelussa, mitkä asiat ovat tällä hetkellä esteenä oppiaineessa edistymiselle. Olen lähestynyt asiaa aina positiivisen kautta, ensin läpikäyden oppilaan vahvuudet (esim. kotitehtävät, aktiivisuus, työskentelytaidot, vastuunotto, kielen eri osa-alueet jne.), ja sitten palaten niihin asioihin, joihin oppilas voi pienin askelin lähteä vaikuttamaan. On asetettu yhdessä maltillisia tavoitteita, joihin uskon oppilaan kuin oppilaan pystyvän (ota heti kirja pöydälle, kun tunti alkaa/kirjoita kotiläksyt ylös tunnin lopuksi/tule kerran tukiopetukseen jne.). Itseohjautuvuus on hieno tavoite, mutta pitää mielestäni pilkkoa monen oppilaan kohdalla melkoisen moneksi pienemmäksi, konkreettiseksi tavoitteeksi ennen maaliin pääsyä peruskoulussa. Jos sinne maaliin peruskoulun aikana edes päästään.


Kuva: Angelina Litvin/Unsplash


Kuulostaa suurelta määrältä puhetta, mutta loppujen lopuksi aikaa keskusteluihin on mennyt enintään 5 min, yleensä 2-3 min. Iso osa oppilaista hoitaa hommat vähintään tyydyttävästi, ja keskustelussa pääsee joskus jopa vain kehumaan ja sanomaan, että opettaja on kyllä huomannut oppilaan vahvuudet. Mikä voi kuitenkin olla tärkeä asia oppilaalle. Muuten kyse on usein selkeästi yhdestä asiasta, oppilas ei tee juurikaan läksyjä tai lue sanakokeisiin, ja mietitään hetki yhdessä, mitä asian suhteen voisi tehdä. En oleta, että oppilaat avautuvat tätä enempää etenkään uudelle opettajalle, mutta tärkeintä on se, että oppilas tietää, että opettaja on kiinnostunut jokaisen oppilaan asioista. Ja kun keskusteluihin käytetään aikaa vain osa tunneista, etenee opetus muuten melko sujuvasti entiseen malliin eikä ennen joulua joudu ääni käheänä keskustelemaan 200 oppilaan kanssa parin viikon aikana.