Sähköinen Tetris edistymistä kuvaamassa



Olen aiemmin postannut askarteluna tehtävän Tetris-pelin, johon lisätään osia sitä mukaa, kun asioita on oppitunneilla käyty läpi. Yhä enemmän vastaan tulee kuitenkin se, että aikaa askartelulle ei ole tai luokkatila ei ole saman luokan kanssa aina sama eri tunneilla, jolloin materiaalin kuljettaminen tunnilta toiselle käy haastavaksi.

Tässä postauksessa siis digiversio ja muutamia sen tuomia etuja esiteltynä. Postauksesta saat kopioitua muokattavan Tetris-pelin Google Slidesillä toteutettuna. Postauksessa käytetty taustakuva on Unsplashin kuvakirjastosta.


Postauksen esityksen voit kopioida käyttöösi täältä. Idea pelissä on edelleen sama, eli tunneilla käytyjä kielen tai muun oppiaineen eri osa-alueita tuodaan esille pelin muodossa, jotta oppilaat näkevät, miten paljon on jo tehty, ja miten käytyjä osa-alueita voidaan ryhmitellä. Tämä sopii hyvin mm. laaja-alaisen oppimisen eri osa-alueiden esiintuomiseen käytännön tasolla. Värejä ja palikoita voi vähentää tai kopioimalla ja uudelleenvärittämällä tuoda esitykseen myös lisää. Palikat ovat ensimmäisellä dialla näkyvissä yhden esimerkkitekstin kanssa. Tekstiä voit muokata kaksoisklikkaamalla valmista mallitekstiä.





Eri värien merkitykset on selitetty omalla diallaan.

Värien merkitykset tulevat tosin mielestäni parhaiten esille, kun palikoita alkaa kertyä peliin enemmän, niin kuin alla olevassa kuvassa. Taustakuvan voi vaihtaa klikkaamalla taustaa hiiren oikealla painikkeella (englanniksi Change background...). Tausta voi olla selkeästi yksivärinen, esim. valkoinen, tai siinä voi tuoda esille opeteltavaa ainetta tai aihetta, jota pelin aikana erityisesti käsitellään. Tässä kannattaa pitää mielessä selkeyttä, ettei taustakuva vie koko huomiota. Itse suosin pelkkää valkoista taustaa.




Palikan voi lisätä aina, kun uusi asia on käsitelty jollain tapaa (koe, työpajatunti, palautettava työ tms.), ja sen voi tallentaa kuvana. Kuvat voi lopuksi lisätä vaikkapa diaesitykseen ja näyttää oppilaille dia kerrallaan, miten paloja on tullut peliin lisää. Tämä voi olla iso apu silloin, kun oppilaat kokevat, etteivät ole oppineet vielä mitään tai motivaatiota pitää muuten lisätä.

Peliä voi käyttää siis moneen asiaan. Työtavat, laaja-alainen oppiminen, oppiaineen sisällöt, kirjan kappaleet jne. Vinkkinä, jos paloja pitää pyörittää eri asentoon, kannattaa samalla painaa Shift-näppäintä. Näin pala liikkuu hallitummin, ja sen asettaminen oikeaan kulmaan onnistuu paljon helpommin.