Kuka tekee ja milloin - treeniä lauserakenteisiin



Tämän tehtävän kehitin harjoituttamaan tuettua lauseenmuodostusta englanniksi, sillä lauserakenteita ei voi koskaan treenata liikaa. Oppilas saa valmiin lauseen, jonka verbiä hänen täytyy muuttaa aikamuodon ja tekijän perusteella muutamalla eri tavalla. Oppilas kirjoittaa muokatut lauseet vihkoon kokonaan ja miettii valmiiksi perustelut kirjoittamilleen lauseille. Lauseita käydään läpi useampi myönteisenä, kielteisenä ja kysyvänä ja oikeat vastaukset katsotaan lopuksi yhdessä koko luokan kanssa. Harjoitus toimii myös hyvin tukiopetuksessa, sillä samalla tulee kerrattua aikamuodot ja yksikön 3. persoona.

Tämän postauksen esitys harjoituttaa erityisesti verbejä, mutta lauseita muokkaamalla harjoittelun kohteeksi voi ottaa toki muitakin rakenteita.

Saat kopioitua alempaa valmiin esityksen muokattavaksesi, jolloin voit helposti muuttaa tekstit oppilaan tason, aiheena olevan rakenteen ja tietysti myös kohdekielen perusteella. Esityksen voi näyttää koko luokalle videotykillä tai jakaa linkkinä oppilaille, jolloin he voivat edetä omaan tahtiinsa. Esityksen teemana on muokattu versio SlidesCarnivalin teemasta ja taustakuvat ovat Unsplashin kirjastosta.

Ohje oppilaille löytyy myös esityksestä. Esityksen voit kopioida käyttöösi tästä.




Mallilause, jota lähdetään muokkaamaan, löytyy kunkin dian yläosasta mustalla taustalla kirjoitettuna. Sen alle on kirjoitettu kolme lausetta, joista kaikista puuttuu verbi/verbit. Oppilaan on nyt luettava lauseet ja täydennettävä ne mallilauseen verbin oikealla muodolla niin, että lauseista tulee järkeviä. Lauseet kirjoitetaan vihkoon.




Mukana on myönteisten ja kielteisten lauseiden lisäksi erityyppisiä kysyviä lauseita.








Esitykseen on helppo myös lisätä uusi dia kopioimalla edellinen. Taustakuvia voi muuttaa selkeämmäksi tai lauseen teemaan sopivaksi.