Kielioppivihkonen saksan modaaliverbeihin

 

Saksassa kävimme läpi viime viikkoina modaaliverbejä, ja alkoi tuntua siltä, ettei kirjan taulukosta jäänyt oppilaille juuri mitään käteen, vaikka paljon erilaisia harjoituksia aiheesta toki tehtiin. Koska ryhmä on suhteellisen pieni valinnaisaineryhmä, päätin tehdä oppilaille vihkoset, joissa kannesta löytyvät persoonapronominit ja seuraavilta sivuilta kaikki harjoiteltavat modaaliverbit samassa järjestyksessä taivutettuna persoonapronomineittain. 

Tämän olen tehnyt aiemmin ruotsin kohdalla, ja valmiin tuotoksen voit käydä katsomassa ruotsin osalta täältä. Kyseisessä postauksessa käyn myös läpi vihkosen hyötyjä.

Alta pääset kopioimaan Google Drawings -tiedostona kaikki tarvittavat sivut. Voit myös halutessasi muokata tekstejä tai muuttaa verbit toisiksi, jolloin ne toimivat myös muissa kielissä ja oppiaineissa, missä  luokittelua täytyy tehdä. Vasemmalla olevan palkin kohdalta sivut voi nitoa yhteen.

Wollen- ja sollen-verbit voit kopioida tästä linkistä

Müssen- ja mögen-verbit voit kopioida tästä linkistä.
Können- ja dürfen-verbit voit kopioida tästä linkistä.
Persoonapronominit eli vihkosen kansilehtisen voit kopioida tästä linkistä.