Mentimeter-oppitunti


Mentimeter on monelle tuttu sovellus, ja blogistakin siitä löytyy jo aiempi yleisesittely täältä. Sovellukseen on tullut kuitenkin sen jälkeen uusia ominaisuuksia, ja ilmaisversiossakin erilaisten diojen kirjo ja mahdolliset valinnat ovat monipuolistuneet. Mukaan on tullut mm. Unsplashin kuvakirjasto, videodia, musiikkia tietovisakysymyksiin sekä esikatselu, jonka avulla koko diasarjan voi vetää läpi oppilaan näkökulmasta. Tätä esikatselumahdollisuutta käytän mallina tässäkin postauksessa. Mentimeter on kaiken kaikkiaan uudistunut siinä määrin, että sen avulla voisi pitää kokonaisen oppitunnin ja vieläpä melko vaivattomasti. Plussana vielä se, että numerokoodin avulla oppilaat pysyvät esityksessä mukana omilla laitteillaan ja voivat samalla osallistua diojen välissä tuleviin tietovisakysymyksiin tai palauteosioihin. Etäopetukseen Mentimeter-oppitunti soveltuu tämän myötä myös hienosti.

Aloituksen voi hoitaa vaikkapa kansilehdellä. Tässä kohtaa oppilaat voivat kirjautua mukaan kaikessa rauhassa numerokoodilla ilman, että heitä pyydetään vielä vastaamaan mihinkään.



Mukaan voi laittaa myös tekstiä, jolla ohjataan oppilaat oikean viitemateriaalin pariin oppituntia varten.
 

Oppilaita voi aivan esityksen alkuun tai loppuun pyytää arvioimaan omaa osaamistaan aiheesta. Tämä antaa tärkeää tietoa opettajalle etenkin etäopetustilanteissa, jolloin opettaja ei pääse seuraamaan normaalia vuorovaikutusta ja oppilaiden kommentteja luokkatilanteessa.


Väliin opettaja voi laittaa tietovisakysymyksiä, joilla seurataan oppilaiden mukanaoloa, ja palautetaan mieleen tärkeitä asioita oppitunnista.


Tietovisakysymyksiä on tuttuun tapaan ylläolevan esimerkin avoin kysymys sekä alla näkyvä monivalinta.



Kaikkien kysymysten ei tarvitse olla tietovisakysymyksiä, joilla kerätään pisteitä, vaan mukaan voi laittaa oppilaita herätteleviä ja aktivoivia yhteistyötehtäviä, kuten alla näkyvä sanapilvi. Sanapilven tuloksista voidaan oppilaiden kanssa keskustella vielä yhdessä.


Video on helppo laittaa käyntiin omalta dialtaan.


Mentimeter-oppitunnin hyödyt ovat aktivoinnin ja vaivattomuuden lisäksi mahdollisuus elävöittää oppitunteja niin lähi- kuin etäopetuksessa erityyppisillä tehtävillä ja dioilla, joihin voi ottaa mukaan ääntä ja videota pitämään oppilaat hereillä. Lisäksi opettaja pystyy kontrolloimaan, missä kohtaa oppilaat esityksessä menevät, jolloin kaikki ovat varmasti saman dian äärellä. Monipuolisten diojen ansiosta oppitunnin pystyy suunnittelemaan yhden sovelluksen sisällä ilman, että opettajan pitää vaihtaa esim. diaesityksestä tietovisaan ja takaisin. Oppilaan näkökulmasta ajateltuna yksi sovelluksen ehdottomista eduista on helppokäyttöisyys laitteella kuin laitteella.