Numeropiiri harjoittaa kieltä ja yhteistyötä

Kuva: Reetta Bizet


Tämän harjoituksen olen kuullut vuosia sitten draamakasvatuksen koulutuksessa ja siellä täällä sen jälkeenkin hieman eri versioina. En tiedä, kenelle kunnia ideasta alunperin kuuluu, mutta se yhdistää numeroiden (tai esim. kuukausien ja viikonpäivien) opettelun, vieraan kielen puhumisen, toiminnallisuuden ja yhteistyön varsin mukavalla tavalla. Kynnys harjoituksen tekemiseen on matala, kun kukaan oppilaista ei joudu yksin töihin ja virheet eivät ahdista vaan tuovat päinvastoin lisäjännitystä tekemiseen. Jos asia ei ole vielä hyvin hallussa, voi keskittyä kuuntelemaan, sillä toistoa tässä harjoituksessa varrmasti tulee. Kärsivällisyys voi joutua välillä koetukselle, mutta toisaalta sitä on hyvä harjoituttaa myös.

Oppilaat asettuvat numeropiirissä rinkiin tai laittavat pulpetit niin, että näkevät toistensa kasvot. Tavoitteena on saada sanottua kaikki harjoiteltavat luvut järjestyksessä yksi kerrallaan niin, että äänessä on aina vain yksi oppilas. Vuoroja ei jaeta etukäteen, vaan oppilaiden on luettava toistensa ilmeitä, jotta tietävät milloin on hyvä hetki puhua ja kuunneltava tarkkaan, mikä luku on viimeksi sanottu. Jos kaksi tai useampi oppilas sanoo saman luvun yhtäaikaa tai joku sanoo väärän luvun, palataan takaisin alkuun. Harjoitus loppuu, kun viimeinen luku on onnistuneesti sanottu. Alla vielä muutama lisävinkki.

Numeropiirissä voi harjoituttaa melkeinpä mitä vain sanoja, jotka opetellaan tietyssä järjestyksessä. Näin esim. viikonpäivät, kuukaudet, numerot ja aakkoset käyvät hyvin piirissä harjoiteltavaksi. Piiriin voi myös lisätä liikettä, joka osallistaa kaikki (kiitos kollegalle vinkistä!). Alkuun voidaan sopia niin, että esim. tietyn numeron tai muun sanan kohdalla ei sanotakaan mitään, vaan kaikki taputtavat tai menevät kyykkyyn. Liike pitää myös mielen virkeänä.

Jos tehtävänanto tuottaa vaikeuksia, voi harjoituksen ensin teettää suomeksi. Se vie usein turhaa painetta pois, ja oppilaan on helpompi sietää mahdollisesti sattuvia virheitä tehtävänannon seuraamisessa, kun kenenkään kielitaito ei estä harjoittelua. Numeropiiriä en ihan ensimmäisenä teettäisi kohdekielellä ryhmällä, jossa lähdetään helposti riitelemään. Suomenkielinen harjoittelu voi siinäkin tehdä hyvää, jotta oppilaat uskaltautuvat peliin mukaan ilman pelkoa toisten kommentoinnista.

Vinkki: kannattaa sanoa oppilaille etukäteen, että vuoroja ei saa jakaa ringissä etukäteen. Muuten voi käydä niin, että oppilaat sopivat vastaavansa kukin vuorollaan ringissä myötäpäivään edeten tms. ja harjoituksen idea menee hukkaan.

Harjoitus sopii luonnollisesti hyvin kielen alkeita harjoitteleville, mutta voi tehdä hyvää myös edistyneemmillekin oppilaille. Jos ryhmällä on haastetta puheenvuorojen jakamisessa, toisten kuuntelemisessa, ryhmässä puhutaan usein toisen päälle tai ei keskitytä kuuntelemiseen muuten, voi yksi pikapeli numeropiiriä toimia hyvänä herättelijänä. Kuten aina, ryhmäntuntemus on harjoituksia valitessa tärkeä lähtökohta.