Valintaruudut Google Sheets -taulukkoon


Kiitoksena Facebook-ryhmän 2000 jäsenen rajapyykin saavuttamisesta halusin postata tähän väliin yhden ylimääräisen työkalun opetukseen. Google toi taulukkolaskentaan mukaan jokin aika sitten valintaruudut, joiden idea on hyvin yksinkertainen, mutta varsin tervetullut. Valintaruudun voi lisätä haluamaansa soluun, ja jokaiselle valintaruudulle voi halutessaan antaa jonkin arvon. Käyttökohteita löytyy paljon, ja tässä postauksessa käyttämäni esimerkki on vain yksi niistä. Käytän valintaruutuja suoritusten merkkaamiseen, ja käytännön esimerkkinä tässä postauksessa toimii kotitehtävien tarkistaminen. Postauksessa käyttämäni pohjan voit kopioida postauksen lopusta itsellesi. Pohja sisältää valmiit taulukot kymmenelle ryhmälle, joissa kussakin on 30 oppilasta. Ryhmiä ja oppilasrivejä voit tarvittaessa lisätä kopioimalla tai poistaa kokonaan. Voit myös tuoda taulukkoon lisää eloa väreillä. Omaan silmään värit tuntuvat usein liian levottomilta taulukoissa, joten päädyin turvalliseen mustaan ja harmaaseen.

Käyn ensin läpi valintaruudun lisäämisen tyhjään soluun, mutta jos haluat napata postauksesta pelkän läksypohjan omaan käyttöön, voit hypätä tämän kohdan yli.


Valintaruudun luominen


Itse valintaruutu luodaan alla olevan kuvasarjan mukaisesti.


Valitse ensin työkalupalkista Tiedot ja Tietojen vahvistus (katso kuva yllä).


Kriteerit-kohdassa valitse pudotusvalikosta Valintaruutu. Aktivoi valikon alapuolelta Käytä muokattuja solun arvoja ja anna haluamasi arvo valintaruudulle (katso kuva yllä). Käytän omassa esimerkissäni arvoa 1, eli kun aktivoin valintaruudun, antaa se solulle arvoksi 1. Tämä on periaattessa sama asia kuin numeron 1 kirjoittaminen soluun suoraan, mutta valintaruudun edut tulevat hyvin esiin alla olevassa esimerkissä.


Käyttöesimerkki


Käytän valintaruutuja siis tehtyjen tai unohtuneiden kotitehtävien merkkaamiseen nopeasti oppitunnin aikana. Teen ensin valmiin laskentataulukon, jossa on 20 läksyntarkistuskertaa valintaruutuineen valmiina 30 oppilaalle. 


Yllä olevan kuvan mukaisesti taulukon oikeassa reunassa näkyy Läksyjä yht. -sarakkeen alla, kuinka monta kertaa läksyjä on ylipäätään annettu ja Tehdyt läksyt -sarakkeen alla prosentteina, kuinka usein oppilaat tekevät läksynsä. Kopioin taulukon jokaiselle opetettavalle ryhmälle erikseen. Poistan sitten turhat oppilasrivit, jotta rivejä jää yhtä paljon kuin ryhmässä on todellisuudessa oppilaita. Oletusarvoisesti läksyt tarkistetaan 20 kertaa ja kaikki valintaruudut ovat valittuina tässä vaiheessa, eli ikään kuin kaikki oppilaat olisivat tehneet kaikki läksynsä. Jos läksyjä tarkistetaan vähemmän kuin 20 kertaa (mikä on hyvin todennäköistä), poistan yksinkertaisesti lopuksi turhat läksyntarkistuskerrat.


Kun lukukausi lähtee käyntiin, poistan valinnat oppilaiden kohdalta aina silloin, kun läksyt ovat jääneet tekemättä. Käytännössä tämä menee niin, että kiertelen puhelimen tai tabletin kanssa tarkistamassa tehdyt tehtävät ja näpäytän valinnan aina oppilaan kohdalta pois, jos läksyt ovat jääneet tekemättä. Yllä oleva kuva näyttää, miten prosentit tippuvat oppilaiden kohdalla automaattisesti, kun läksyjä unohtuu. Läksyjen tilalle voit hyvin kirjoittaa haluamasi muut suoritukset esimerkin mukaisesti.


Jos haluat merkata hoidetut läksyntarkistuskerrat jollakin tavalla siltä varalta, että sarakkeet eivät mene sekaisin, voi sarakkeiden väriä muuttaa. Yllä olevassa esimerkkikuvassa vanhat läksyntarkistuskerrat on väritetty vihreällä, jotta opettaja pysyy laskuissa mukana.


Suorituskertojen lisääminen tai poistaminen


Ainoa lisähuomiota vaativa muutos, jonka valmiiseen pohjaan voit joutua tekemään, on valintaruutusarakkeiden lisääminen tai poistaminen. Jos esim. läksyntarkistukertoja on enemmän kuin pohjan 20, kopioi valmiita valintaruutusarakkeita lisää vasemmalta oikealle. Jos kertoja on vähemmän kuin valmiin pohjan 20, voit poistaa turhat sarakkeet valintaruutuineen lopuksi. Prosentteja varten joudut nyt vielä tekemään pienen lisämuutoksen.

Yllä olevan kuvan esimerkissä kertoja on poistettu niin, että niitä on jäljellä enää 12. Prosenttiluku menee tällöin automaattisesti pieleen, sillä se on valmiiseen pohjaan laskettu 20 kerran mukaan. Valitse nyt ensimmäinen prosenttirivi ja muuta kuvan osoittamasta W2/20 -kaavasta 20:n tilalle todellinen läksyntarkistukertojen määrä. Tässä tilanteessa tilalle pitäisi siis laittaa 12. Kopioi sitten tämä solu koko sarakkeelle niin, että muidenkin oppilaiden kohdalla prosentit menevät oikein.



Edut ja huomioitavat asiat


Ajattelin alkuun pitkään, olisiko tällaisesta taulukosta todellisuudessa enemmän hyötyä kuin haittaa, ja päädyin lopulta tekemään taulukon kolmesta syystä. Ensinnäkin, suora prosenttiluku tehdyistä tehtävistä nopeuttaa oppilaiden työskentelyn seuraamista. Vaikka prosenttiluku ei alustavasti ole välttämättä oikein, kun läksyjä voidaan tarkistaa enemmän tai vähemmän kuin pohjan 20, tippuva prosenttiluku herättää opettajan huomion. Toisena syynä oli merkitsemisen nopeus ja helppous. Kolmantena, ja ehkä suurimpana syynä pidin kuitenkin sitä, että taulukosta näen nopeasti, jos oppilaalta on jäänyt perättäisillä kerroilla läksyjä tekemättä, mikä huolestuttaa usein enemmän kuin pitkin vuotta harvakseltaan unohtuneet tehtävät. 

Läksyjen lisäksi valintaruutuja voisi käyttää erilaisten suoritusten merkkaamiseen (lisätehtävät, palautukset yms.). Valintaruuduille voi myös antaa eri arvoja, jolloin jokin suoritus tuottaa enemmän "pisteitä" kuin toinen.

Käytän esimerkkikuvien mukaisesti oppilaista numerokoodeja, jotka ovat muualla tallessa, sillä sen verran paljon kolmannen osapuolen lisäosia omasta selaimestani löytyy, etten uskalla laittaa oppilaiden nimiä suoraan näkyville. Taulukkoon on myös suora pääsy pikakuvakkeen kautta tabletiltani ja puhelimeltani, joten esimerkiksi vapaa-ajalla puhelinta ei tarvitse vahtia haukkana, kun tietää, etteivät tiedostot näytä muiden silmään järkevältä. Voit miettiä, onko sinulla tarve tällaisiin varotoimiin, vai voitko huoletta laittaa oppilaiden nimet tiedostoihin.


Kopioitava tiedosto


Voit esikatsella taulukkopohjan tästä linkistä (huomioi, että kaikki muotoilut eivät näy oikeanlaisina esikatselutilassa) ja kopioida omalle Drivellesi tästä linkistä.