Kun kysyn alkusyksystä toiveita lisätehtävien suhteen, etenkin englannissa kirjoittaminen tulee monen vanhemman oppilaan kohdalla vastaan. On luonnollista, että vapaa-ajallaan ylimääräistä englantia kerryttäneet oppilaat - varsinkin luovista tehtävistä innostuneet - haluavat näyttää taitojaan näin kaikille pakollisten tehtävien ulkopuolella. Lisäksi, opettajana huomaan usein, että pidempien tarinoiden ja lauseiden ylimääräinen treenaaminen tekisi hyvää kenelle tahansa, ettei huomio keskittyisi liiaksi pikkutarkkuuksiin ja kieleen saataisiin sujuvuutta.
Pyörittelin pitkään mielessäni, miten saisin ruokittua tätä intoa ja luovuutta ja miten saisin oppilaat treenaamaan lisää lauseiden ja pidempien tekstien kirjoittamista ilman, että se tuntuisi raskaalta. Haastetta kun on usein jo tarpeeksi sisällön keksimisessä, ei pelkästään kohdekielen sanastoissa ja rakenteissa. Tämän mietinnän tuloksena syntyi tämän postauksen kirjoitusharjoitus. Harjoitus sopii sekä alakouluun että vanhemmille oppilaille ja opiskelijoille. Ideana on nostaa oppitunniksi, viikoksi tai pariksikin jokin erikoinen esine opettajan pöydälle ja antaa kysymyksiä, joihin oppilaiden pitää kirjoituksessaan vastata.
Erikoisia tai hauskoja esineitä löytyy varmasti jokaiselta kotoa, olivat ne sitten Kinder-yllätyksiä, vanhoja leluja tai matkamuistoja, jotka eivät heti ensinäkemältä avaudu katselijalle. Esineen voi laittaa varmaan talteen jollekin hyllylle tai vitriiniin, jos sellainen luokasta löytyy tai, kuten omassa esimerkissäni, hyvin yksinkertaisesti esille pöydälle laatikon tai muun taustan kera. Olennaista on, ettei opettaja kerro, mistä esineestä on kyse. Hauskuus on hyvä tapa lisätä tekemisen iloa, mutta mysteeriesineet voivat toisaalta olla omiaan ruokkimaan mielikuvitusta. Taka-ajatuksena on madaltaa kynnystä omien lauseiden tuottamiseen. Alla oleva kynttilänjalka tai postauksen ensimmäinen kuva kovia kokeneesta jäniksestä voisivat toimia ajatusten herättäjänä kirjoitelmassa, jossa pitää kertoa esineen historiasta.
Tehtävänannot voivat olla hyvin vapaita, jolloin oppilas voi kirjoittaa esineestä minkä tahansa tarinan, joka mieleen tulee tai vaikkapa vain kuvailla esinettä tarkasti. Alakoulun puolella voidaan pysyttäytyä yksittäisissä lauseissa, jolloin esineen kuvailu on pääroolissa. Opettaja voi apukysymyksillä myös ohjata kirjoitusta opeteltavan kieliopin treenaamiseen. Jos omistaminen on tulevien oppituntien aiheena, voidaan kysyä kuvailun lisäksi, kenelle esine kuuluu.
Oppilaita voi myös rohkaista tuomaan omia esineitään tunnille. Näistä opettaja sitten valikoi aina jonkin esille laitettavaksi vaikka yhden oppitunnin ajaksi.
Harjoituksella on muutama vahvuus. Ensinnäkin, visuaalisuus tukee mielikuvitusta paremmin kuin pelkkä kirjoitettu tehtävänanto. Tarinallisuus motivoi ja omien esineiden mukaan saaminen osallistaa oppilaita. Ohjaavilla apukysymyksillä opettaja voi saada oppilaat treenaamaan kirjoittamisen lisäksi jotakin tiettyä kohdekielen rakennetta. Harjoituksen vaikeustasoa on helppo muunnella - kielen alkeissa voidaan lähteä siitä, että oppilaat kirjoittavat ylös yksittäisiä sanoja tai lauseita, jotka tulevat esineistä mieleen. Pidemmälle ehtineet oppilaat voivat kirjoittaa jo kokonaisia tarinoita. Hauskat, mysteeriset tai muuten erikoiset esineet saavat usein mielikuvituksen liikkeelle jo itsestään. Uskon, että oppilaat ovat luonnostaan uteliaita, ja tätä ominaisuutta ruokkimalla voidaan saada hienoja tuloksia aikaan.
Harjoituksen voi ottaa mukaan tunneille niitä hetkiä varten, kun nopeasti tehtävänsä tehneet oppilaat tarvitsevat lisää tekemistä tai kaikille oppilaille kirjoittamisen harjoitteluun. Kaikkia hauskatkaan esineet eivät tietysti motivoi kirjoittamaan, mutta vaikeustasoa laskemalla ja selkeät minimitavoitteet asettamalla saadaan toivottavasti mahdollisimman moni oppilas vahvistamaan mielikuvitustaan ja kirjoittamisen taitoaan. Ja jos jokin ryhmä todella ottaa erikoiset esineet omakseen, saattaa käydä niin, että moni jää jo innolla odottamaan, mikä esine paljastuu laatikosta seuraavalla kerralla!