Kim's game -pelipohja



Kim's game on tuttu peli monelle jo päiväkotiajoilta, mutta sillä on edelleen paikkansa opetuksessa vanhempienkin oppilaiden kanssa. Pelin yksinkertaisuudessa on sen idea, varsinkin, jos mukaan otetaan muutama muu harjoitus samalla. Tästä postauksesta saat digipohjan peliä varten, jolloin opettajan on nopea kirjoittaa harjoiteltavat sanat siististi helposti luettavaan muotoon ja laittaa talteen seuraavaa ryhmää varten. Pelipohja on tehty SlidesCarnivalin teemalla.


Peruspeli etenee tuttuun tapaan niin, että oppilaille näytetään joukko opeteltavia sanoja, joista yksi tai useampi poistetaan. Diapohjassa aloitetaan yllä olevan kuvan mukaan yhdeksällä sanalla. Seuraavana pohjassa tulee täysin musta dia, jolloin oppilaat eivät näe sanoja hetkeen. Seuraavalla dialla yksi tai useampi sanoista on poistettu, ja oppilaiden on nyt palauteltava mieleen puuttuva sana.

Peliin voi lisätä lisää elementtejä niin, että samalla harjoitellaan myös muita taitoja. Pyydän yleensä oppilaita viittaamaan, kun ovat keksineet puuttuvan sanan, mutta niin, ettei kukaan saa vastata ennen kuin kaikki tai ainakin suurin osa käsistä on luokassa ylhäällä. Tämä luo kevyen paineen luokkaan ensinnäkin painaa sana tarkasti mieleen ja harjoittaa kärsivällisyyttä niiden oppilaiden kohdalla, joiden on vaikea odottaa vuoroaan.

Toinen asia, minkä pelin aikana käyn yleensä läpi, on muistisäännöt. Keksimme jokaiselle riville lauseen tai tarinan, joka ottaa sen rivin sanat mukaan. Näin puuttuva sana on helpompi hahmottaa. Tämä kikka otetaan yleensä käyttöön pelin viimeisillä kierroksilla, ja usein käy niin, että käsien meri nousee ylös yksinkertaisen muistisäännön avulla. Tämä näyttää konkreettisesti oppilaille muistisääntöjen tehon.

Mukaan voidaan ottaa myös lisää vaikeusastetta. Oppilaan pitääkin kertoa puuttuvan sanan vastakohta, puuttuvan verbin tietty aikamuoto, puuttuvan substantiivin suku jne.

Kaiken kaikkiaan Kim's game on oiva esimerkki siitä, miten yksinkertainen ja nopeasti valmisteltu aktiviteetti voi aktivoida ja haastaa oppilasta, kun siihen otetaan mukaan uusia käyttötapoja.

Pelipohjan voit esikatsella tästä linkistä ja kopioida tästä linkistä.