Tuntitavoitteet näkyviin taululle


Oppitunti näyttäytyy helposti hyvin erilaiselta etenkin aineenopettajan ja oppilaan näkökulmasta. Oppilas vaihtaa tunnin aihetta pitkin päivää tunninkin välein, kun taas opettaja pysyy jos ei samassa aiheessa niin ainakin samassa oppiaineessa helposti useammankin tunnin. Maanantaisin vedän usein saman tunnin kolme kertaa kolmelle eri ryhmälle niin, että ainakin pääaihe pysyy täysin samana, vaikka sitä eri ryhmien kohdalla hieman eri tavoin opiskeltaisiinkin. 

Oppilaan voi myös jo pelkästään iän vuoksi olla vaikea hahmottaa, mitkä asiat ovat ne tärkeimmät tunnilla, jossa opettaja voi puhua pitkänkin aikaa ja tehtävissä vilahtelee erilaisia termejä ja aiheita.

Tätä helpottamaan olen yrittänyt ottaa tavaksi sanoa aina oppitunnin alussa selkeästi yhden tai kaksi tavoitetta tunnille niin, että jos oppilas näihin tavoitteisiin pääsee, on oppitunti sujunut suunnitelman mukaisesti ja oppiminen etenee hyvään tahtiin. Tämä toivottavasti selkeyttää oppitunnin kulkua ja ohjaa oppilasta nappaamaan tärkeimmät asiat oppitunnista mieleensä sekä vähentää painetta kuunnella opettajan jokaista sanaa.

Viime aikoina olen lisäksi kirjoittanut tavoitteita ylös liitutaululle, jossa ne saavat pysyä koko tunnin ajan. Niihin on näin helppo itsekin palata aina silloin tällöin oppitunnin aikana. Voin antaa esimerkkejä tavoitteesta tai tavoitteista tunnin mittaan niin, että ne edelleen konkretisoituvat oppilaille. Oppituntia on myös opettajana helpompi pitää hyppysissä, kun tavoitteet ovat selkeästi esillä koko ajan.

Ideana on myös kehittää oppilaan itseohjautuvuutta sekä kykyä suunnitella omaa opiskeluaan. Tavoitteena olevat asiat ovat usein tärkeitä myös arvioinnin kannalta. Näitä taitoja joudutaan usein hiomaan toki pitkän aikaa, mutta jos tällä tavoin päästään edes vähän asiassa eteenpäin, on se ollut varmasti sen arvoista.