Vinkkejä yksinkertaiseen ja selkeään opetusvideoon




Hyvän opetusvideon tekoon ei välttämättä tarvita maksullista sovellusta, animaatioita tai musiikkia eikä sen tekemiseen tarvitse käyttää suunnattomasti aikaa. Valtaosa oppilaille tekemistäni videoista on lyhyitä ja selkeitä, muutaman minuutin selostusvideoita jotakin tiettyä tehtävää tai aihetta koskien. Tällaiset videot eivät vain mene yleiseen jakoon, sillä ne on tehty yleensä tiettyä opetusryhmää ajatellen. Tärkeintä on, että videoilla ei ole paljon tekstiä, jota oppilaiden pitäisi seurata, vaan muutama rivi, jotka auttavat oppilasta keskittymään videon keskeisiin asioihin.

Teen nämä videot aina Google Docsilla sekä ruudunkaappausohjelmalla. Omassa käytössä on maksullinen Snagit, mutta tähän tarkoitukseen sopivia ilmaisiakin ohjelmia on tarjolla. Docsia käytän Wordin sijasta siksi, että sivu on helppo jakaa myöhemmin oppilaille myös linkkinä. Docsilla videon teko käy myös nopeasti ilman sen kummempia siitymiä tai animaatioita. Sivun taustavärin saa myös muutettua, ja olenkin pikkuhiljaa siirtynyt käyttämään tummempaa taustaa valkoista fonttia vasten (ns. dark mode, joka rasittaa silmää hieman vähemmän erityisesti silloin, kun ruutua katsotaan hämärässä).

Google Docs -pohjaisen opetusvideon teko lähtee minulla liikkeelle siitä, että kirjoitan ensin koko tekstin valmiiksi sivulle ja korostan tiettyjä osia eri värein.


Sitten erotan rivit toisistaan niin, että painan rivinvaihtoa useamman kerran. Ideana on saada rivit irralleen toisistaan niin, että voin myöhemmin tuoda yhden rivin kerrallaan näytölle alla olevan GIF:in mukaisesti delete-näppäintä käyttäen (Macilla fn + backspace). Nostan rivin tai osion kerrallaan näkyville, selostan mikrofoniin huomionarvoisia asioita, muita esimerkkejä aiheesta tms. ja siirryn taas nostamaan seuraavan rivin ruudulle. 


Ja koska teksti on jo valmiiksi kirjoitettuna ja eri värein korostettuna, olen jo varmasti etukäteen miettinyt videon sisältöä. Näin videon selostaminen käy sujuvammin ja vähemmillä otoilla, kun tiedän jo suurinpiirtein, mitä haluan videolla sanoa.

Videon tekoon tällä tavoin ei kulu varttia enempää, varsinkin kun tekemisestä tulee rutiinia. Valmiin tiedoston jaan oppimisympäristön kirjastoon.

Näitä videoita käytän myös etäopetuksen ulkopuolella, sillä esim. koekertaukseen tai poissaolleiden oppilaiden ohjaukseen ne ovat usein isoksi hyödyksi.